On vaan mentävä ja tehtävä kuin juna, pysähtymättä ajattelemaan tai miettimään asioita tarkemmin..mutta eikö juuri siinä mennä metsään? Mennä vaan tuhatta ja sataa, pysähtymättä asioiden äärelle? Huomata yhtäkkiä olevansa aivan jossain muualla missä kuvitteli, noin niinkuin henkisesti, saati sitten fyysisesti??
Ei, kai se on otettava koko tunneskaala vastaan ja yritettävä setviä sitä parhaan kykynsä mukaan. Hetki kerrallaan. Niinhän sitä sanotaan.
Oli miten oli, paha mieli on juuri nyt valtavan suuri. Suurempi kuin se hyvä mieli. Tiedän, että se vielä kääntyy, mutta nyt...
Krokotiilin kyyneleet poskilla kuljen ympäriinsä ja tallennan sydämeni sopukoihin rakkaita muistoja elämäni oikein hyvästä ajasta.
Onneksi on kuvat. Onneksi on muistot. Onneksi on rakkaat ihmiset lähellä ja kaukana.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti