Ulkona tuoksuu hyvälle sateen jälkeen. Pieni sade toi kaivattua puhdistusta. Jospa sipulikukatkin siitä vähän virkistyisivät..maa on niin rutikuivaa.
Maisema on vielä aika ankea. Pientä väriä koivuissa vasta havaittavissa. Peltotöihin pääsee varmasti ensiviikolla.
Sitä ennen on kuitenkin Vappu. Ja sen viettoon tämä joukko suuntaa entisille kotikulmille. Jes. Kyllä tätä on odotettu! Pitkä, ihan liian pitkä tauko tullut. Mutta aina on vaan tullut joku este ja reissu on vaan siirtynyt ja siirtynyt. Koputetaan nyt puuta ja pannaan sormet, varpaat ristiin, ettei kukaan sairastu.
Edelleen on vähän sellainen tunne kuin kotiin olisi menossa..herättää valtavasti tunteita. Saan helposti kiinni lähtöpäivän tunnelmista. Ja itku tulee herkästi edelleen kun sitä miettii.
Kun se oli meidän koti.
Ja kun siellä oltiin onnellisia. Koettiin paljon. Elettiin ihan sitä samaa arkea kuin täälläkin :)
Tahtoisin kävellä vanhalla pihalla, katsella ja muistella rauhassa. Tahtoisin ehkä myös käydä sisällä. Tajuaisiko sitä silloin, että se on jo jonkun muun koti? Olen miettinyt haluaisinko, että lapset pääsisivät käymään vanhassa kodissa. Mitä se heissä herättäisi? Tekisikö hyvää vai itkettäisiinkö sitten taas monta päivää vanhan kodin ikävää?
Miten tämä taas tuntuu niin mahdottoman vaikealle? Vai onko se vaan tämä odottavan herkkä mielentila?
Niin tai näin, minusta on ihana mennä sinne. Vaikka välillä itkettääkin kovasti. Olen niin kiitollinen ystävistä, jotka ottavat meidät avosylin vastaan <3
Tänä vuonna taisin myöhästyä haravointihommista, mutta olisiko kukkapenkit vielä kuopsuttamatta...
Pus :) ja halaus -M-
VastaaPoista<3
Poista