tiistai 4. maaliskuuta 2014

Luova tauko(ko?)

Heeei...kuinka monta kertaa olenkaan ajatellut kirjoittavani tänne jotain..yhtä monta kertaa on blogger jäänyt avaamatta.
Muutama sananen kuulumisia ja valtava kuvaryöppy päivittämään tilannetta :)

Tästä ei sen enempää..kovin jäi pojilla kausi lyhyeksi.

Iltapalaksi pikapitsat tortillalätyistä.

 


Kuivakat muffinit..

Kuinka kauan jaksaa vaan tuijottaa tyhjää paperia..keksimättä mitään sanottavaa?
Musta on tuntunut ihan surkeelle kun tämä on vaan jääny :( Päivien kuluessa mielessä käy monesti, että tästä tai tuosta saisi kivat kuvat blogiin. Kamera on kuitenkin jäänyt pöydälle, eikä inspiraatio ole kertakaikkiaan ollut tavoitettavissa.
En ole keksinyt tälle varsinaista syytä. Pitäisi-ajatuksista luovuin jo heti alkuun ja päätin, että avaan koko roskan vasta sitten kun oikeasti tuntuu siltä.
Katsotaan nyt mitä tästä tulee..käykää te aina välillä kurkistamassa onko mitään tapahtunut ;)

Äitin välipala

Leffaa ja sipsiä :P

Sormiväri-ilottelua


Saimi kohta 5vee :)

Minun pienet keijukaiset <3



Sama vaiva vähän lukemienikin blogien parissa, siis minulla, ei niillä bloggaajilla :) ei huvita enää lukea, olisi kiva löytää uusia kivoja blogeja. Blogejahan nyt löytyy joka lähtöön, mutta sellaista ei ole tullut vastaan, johon heti ensi lauseista koukuttuu ja päätyy lukemaan aina vaan uudelleen.

Terveisiä Marjukalle ;)

<3

Tätä on kuunneltu niinä harvoina hetkinä yksin ollessa.

Oman kylän jäällä.

Pieni on niin tyytväinen luistelija..ei haitannut menoa monta kokoa liian suuret luikkaritkaan!

Juhlissa :)

Mutta hei, ei niistä enempää. Vaan muutama sananen säästä :) Talvi on ollut perin kummallinen ja niin lyhyt! Kodinhoitohuoneen kurapiste on siivottu esille tavaravuoren alta ja lasten kurahousut ja kumisaappaat etsitty hollille. Kevät voi siis vapaasti tulla. En jaksa surra tuota lumettomuutta, vaikka aluksi siihenkin sorruin. Tekemistä hiihtämisen ja mäenlaskun tilalle löytyy kyllä!
Vähän kyllä jännittää kuinka pehmeä piha tuolta vielä paljastuukaan..

Makkaranpaistossa Putkisalon lintutornilla.

Vieno ja uusi kevätpipo (Vaaleanpunaisella ja kimaltavalla ei voi mennä pieleen;) 9

Onnin uudet Legot :)

Pyörätkin kaiveltiin esille helmikuun viimeisinä päivinä!

Nam!!

Pieni kuumepotilas..

Kurahousuja aasinsiltana käyttäen, hypätään työarkeen. Vieläkin lähinnä hymyilyttää tuo TYÖsana tuossa..arki siis rullaa neljän/viiden lapsen kanssa edelleen yllättävän lupsakasti. Oman perheen kesken onkin sitten haastetta enempi ;) Nyt on ollut vähän rikkonaisia viikkoja. Puolin ja toisin ollaan sairasteltu. Tämä viikkokin on alkanut sairaspäivillä. Vienolla ja Saimilla kuumetta jo neljättä (vai viidettä) päivää :( Kurja hurja yskä vaivaa, etenkin Vieno on hirmu limainen ja yöllä sitten oksennellaan sitä limaa. Tämänhän te halusitte tietää :)

Väriä lautaselle :P

Helmikuun pajunkissat.

Toivotaan nyt kuitekin pirteämpää ja terveempää keväänalkua meille kaikille :)

2 kommenttia:

  1. Kiitos terveisistä ja haleja ja suukkoja sinne :). Ihanaisia keijuja ja Onska on jo niin iso ja taitava poika :). Just mietin yhtenä päivänä, miten sellainen pieni poika joskus istui miun sylissä, pupu kainalossa ja katsottiin yhdessä jotain ohjelmaa :) <3. -M-

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin..aika kulkee :) Ja kun ei jatkuvasti nää niin eron kasvussa huomaa aina selkeämmin. Vaikka olen miekin ajatellut, että kohta ei kyllä mahu miun syliin kun se pupu. Poika on kohta äitiä hartiaan!!

      Poista