torstai 24. toukokuuta 2012

Samat

Eikös Vienolla olekkin hienot housut?! Ne on ihan isi-sampon vanhat. Kukat ja kaikki ;)



Kaivelimpa sitten kansiosta kuvan kolmen vuoden takaa! Samat pöksyt, eri tyttö :))


Muistan kun tuo kuva Saimista otettiin, mutten millään tavoita muistikuvia millainen vauva silloin oli :(
Seuraavassa albumin kuvassa istun sohvalla Saimi sylissä. Saimilla on vaaleanpunaiset potkuhousut. Sohvalla istuu myös serkkuni ja lattialla nauraa Onni suu auki. Meitä naurattaa Onni.
Muistan tuosta päivästä elävästi erään hetken.
Onnin huone oli silloin tuo missä Saimi asustelee nyt. Istuin Onnin sängyllä, Onni leikki lattialla ja Saimi pötkötti Onnin sängyllä. En millään muista oliko se sovittu, mutta serkku käveli sisään, tervehti minut, sanoi Saimille "Mitä kuuluu murkula?" ja alkoi leikkiä Onnin kanssa.
Tunsin silloin valtavaa helpotusta ja kiitollisuutta. Helpotusta siitä, että hän tuli ja otti tilanteen haltuun. Kiitollisuutta siitä, että hän oli olemassa ja juuri nyt siinä. Leikkimässä minun lapseni kanssa. Oman lapsuuteni paras leikkikaveri.
Tuosta väsyneestä kesästä ja talvesta on muutamia selkeitä muistikuvia ja ne liittyvät juurikin näihin tapaamisiin.
Koen tuon yhteisen ajan erittäin kallisarvoisena. En voi kyllin kiittää Saarni...

Vaaleanpunaiset potkuhousut on nyt Vienon kaapissa. Aina kun puen ne hänelle, minulle tulee mieleen "murkula" ja hymy hiipii huulille ihan huomaamatta :)

1 kommentti:

  1. *Halaus*
    Melkein vois väittää,että kuvissa on sama tyttö :)

    VastaaPoista