Hui, minun pieni lähtee huomenna kouluun!
En meinaa selvitä siitä tosiasiasta jonka vasta menneellä viikolla tajusin; meillä ei aloiteta vaan eskaria huomenna, vaan tästä eteenpäin meillä on joku koulussa seuraavat kakskymmentä vuotta (ja enemmänkin)!! Herranjumala, se tuntuu oikeastaan aika ahdistavan sitovalta. Vaatii sulattelua vielä :)
Niin..kouluun..Olkoonkin vaan vasta eskari, täällä se toteutuu kyläkoulussa, samassa tilassa eka- ja tokaluokkalaisten kanssa. Viitenä päivänä viikossa, kolmena puoleen kahteentoista ja kahtena puoleen kahteen. Se on koulua eikös vaan :S
Ihmeteltävää on riittänyt viimepäivinä..tässä on varmasti monta aukkoa joihin on ihan järkevä selitys, joita mä en vaan tajua. Oli miten oli, odotin jotain muuta.
Viime keväänä kun koulupaikkoja "haettiin" , lankettiin laitettiin vaan ruksi kohtaan "taksikuljetus". Minkäänlaista vahvistusta tästä ei ole tullut. Vain muiden kertomaa, että täällä kaikki eskarit kuljetetaan taksilla. Ei ilmoitusta kuka taksia ajaa, saati puhelinnumeroa. Ja pitäisi kai sillä kuskillakin olla lapsen vanhempien numerot? Vai eikö..Ei aikatauluja, ei mitään.
Koulujen alkamisajankohta ilmoitettiin Rantasalmen lehdessä. Koulukuljetuksiin kehoitettiin tutustumaan tarkemmin annetussa nettiosoitteessa. Osoite oli väärä mutta toki kyseisen sivun löysin muutenkin. Siellä kämänen pdf.tiedosto josta juuri ja juuri selvisi mikä reitti olis se johon Onni kuuluu. Siinä ainoana "pysäkkinä" merkitty Lehtoniemi...eli sen perusteella ei kyllä tullut infoa yhtään lisää. Toki olisin voinut soittaa ja tiedustella asiaa.
No joku sitten osasi kertoa, että vanhempien oletetaan vievän lapsen ekana päivänä. No tämän olisin tehnyt muutenkin..
Pari viikkoa sitten tuli tekstiviesti, että opettaja ja avustaja onkin vaihtuneet. Uuden opettajan puhelinnumeroa ei ilmoitettu. Etumini sentään huomaavaisesti :)
Ja sitten asia jota eniten jaksan ihmetellä ja päivitellä..Tänä päivänä pidetään hyvin tärkeänä esim päiväkodin aloituksessa, että lapsesta, lapsen perheestä ja elämäntilanteesta, lapsen luonteesta ja toimintatavoista tiedetään hoitopaikassa mahdollisimman paljon.
MITEN tämä esikoulun aloitus eroaa esim viisivuotiaan päivähoidon aloituksesta?
Päiväkotiin lähtiessä täytetään sitä ja tätä kaavaketta, käydään haastattelua jos jonkinlaista. Mikä onkin mielestäni vain ja ainoastaan hyvä asia.
Nyt sitten lapseni aloittaa huomenna esikoulun vieraassa paikassa, vieraiden ihmisten ympäröimänä. Ihmisten, jotka eivät tiedä hänestä kuin nimen ja sen ettei hän ole millekkään allerginen. Näin kärjistetysti.
Päiväkodissa olleista lapsista lähetetään tietoja kouluun kuulemma automaattisesti. Ehkä mun olis pitänyt toimittaa Lappeen päiväkodin paperit koululle ihan oma-aloitteisesti! Minä ainakin haluaisin tietää edes jotain lapsen luonteesta ja toimintatavoista ym ym ym jos olisin opettaja.
Mut enhän mä oo..mä oon varmaan se panikoiva äiti joka pelkää että joku kiusaa mun lasta eikä kukaan huomaa, opettaja ei osaa käsitellä häntä jne jne..onhan tässä paljon asioita joita äidin vaan kuuluu pelätä ;)
Noh, oikeesti luotan kyllä siihen että kaikki menee hyvin ja poika pärjää.
Omiensa puolia on kuitenkin pidettävä ja heidän etujaan ajettava ja varmasti joku ystävällinen ihminen vielä antaa minulle järkevän selityksen näihin asioihin.
Terveisin Hirviö-mutsi
ps. Reppu on ollut pakattuna jo monta päivää. Uudet kynät ja kumit ostettu, sisäkengät hankittu. Uusia vaatteita ostettu. Vaatteita nimikoitu. Erilaisia asioita käyty läpi.
Sekä äitiä, että poikaa varmasti jännittää mutta hyvällä mielellä me huomenna tälle uudelle tielle lähdetään :)
Hui, mie jo ihan säikähdin, että Onska on jo laitettu ekaluokalle, enkä mie tienny asiaa :). Paljon tsemppiä ja haleja molemmille eskarin aloitukseen. *pus* -M-
VastaaPoistaEi sentään :) Tässäkin ihan tarpeeksi. Outoa on ollu kun yksi puuttuu pesueesta..kohta saa herran noutaa kotiin. Katsotaan kuinka paljon kiukuttaa ja millasella tyylillä aamulla noustaan taksin kyytiin :)
PoistaNyt käy äiti kierroksilla, koitahan relata. Asiat järjestyy ja selviää jo varmasti ekan viikon aikana, taksikuskit ja opetkaan ei varmasti tiedä kaikkea ekana päivänä. Kaikki vanhemmat ja lapset samassa veneessä, yhdessä päivä kerrallaan opetellaan tuntemaan toisemme. Ja tämä ei nyt millään pahalla. Muistelepa miten me koulu aloitettiin? Reppu selkään ja menoks, ei siinä esitietokaavakkeita täytelty ja ihan hyviä meistäkin tuli :)
VastaaPoistaSiis ihan ilman sarvia ja hampaita, rakkauvella H
Juu, minähän käyn kierroksilla harva se päivä, millon mistäkin :)
PoistaNo mutta nyt ei eletä enää 80- luvulla- hiukka ajat ja toimintatavat siitä muuttuneet ;)
VastaaPoistaMonet asiat selviää juu ajan kanssa ja monet asiat varmasti muuttuukin, mutta kyllä sit on perusasiat, jotka vaan pitäis hoitua..
Kuten kummipoikani äiti just maanantaina sanoi, ei sinne eskariin ja ekaluokalle lähdetä kuin kerran elämässä. Rantsulla niiin vähän eskarilaisia ja ekaluokkalaisia, ettei kovin montaa kymppiä maksais laittaa kirje kotiin tai sit tosiaan tää nykyajan (?) ihme !! sähköposti !! Ei kuule maksa mitään. Et jos ekana aamuna osataan vanhemmalle sanoa kuka taksi ajaa mitäkin väliä ja kuin hommat menee, niin kuin niitä ei sit muka ole voinut etukäteen ilmoittaa. Ei tajua ei.
Juu sis, kyllä täällä kiehahti kans, näiden omien poikien lähdöt ja kummipojan perheestä puhumattakaan. Samaa vääntöä ollut siellä jo 4 vuotta, joista kaksi vuotta kahden lapsen kyytejä. Eskarilaisen pitäis olla yksin kotona monta tuntuia sen takia, kun ei mahdu taksiin. Ja miksi ei, no kun lukiolaiset kulkee sillä :O
Vime vuonna samaisen perheen eskarilaisen taksi haki kotiovelta, mutta perheen kolmasluokkalaisen olis pitänyt kävellä vaaralliseen tienristeykseen! Haloo. Ja mikä selitys. No tasapuolisuuden vuoksi :O Pimeetä, ei pääse mihinkään. Onneks sit taksikuskeja, joilla järki päässä.
Mikkelissä ja Savonlinnassa oli kyllä juu vähän eri meiningit.. Mutta ehkä täälläkin joskus vielä opitaan..
Hah, isompi Madam tuossa vieressä hiirellä "maksaa" serkkupoikien valokuvia! Klikkaa aina kuvaa ja sanoaa "maksettu" :D JOkusen kerran vissiin nähny ;)
ps. ja kyllä, äidit pelkää ja niiden kuuluu.
:D
PoistaTämä on varmasti aihe joka herättää monenlaisia tunteita.
Poika on pärjännyt koulussa mukavasti, niinkuin ounastelinkin. Mutta, tänä aamuna olikin vieras taksikuski, jarrut päälle ja poika kannettiin autoon kahden ihmisen voimin. Ei tuntunu hyvälle. Kyllä sitä vaan omansa tuntee ;)
Mutta siis edelleen, hyvillä mielin eteenpäin!! :)