Jaahas..meinaa jäädä tämä blogihomma kaiken muun jalkoihin. Josko se tästä taas virkistyisi kun kamerassa on taas toimiva muistikorttikin :)
Todella mahtavat ilmat ollu :) Kasvimaalla kasvaa kaikki ihan hurjana ja tänään laiteltiin vähän lisää. Laitellaan kuvia kunhan ehdin kuvaamaan :)
Nyt voisi jo vaikka toivoa välillä vettäkin. Vilja tarvitsisi sitä jo kipeästi!
Muuten meille kyllä passaa nää helteetkin. Ollaan nautittu lasten kanssa täysillä tästä lämmöstä, kesästä, vapaudesta ja jäätelöstä. Isimies roikkuu siinä jossain mukana..
Reissuhommiin olisi kuulemma nyt hiukan höllennystä luvassa, joten ehkäpä näämme sitten Sampoakin hieman enemmän. Tämä päivä on tuntunut jo ihan viikonlopulle kun isi tuli töistä jo kolmelta (totutun seitsemän sijaan). Kaupassa käyminen ihan koko perheen voimin tuntui suorastaan hämmentävälle :D
Tokmannista tarttui vielä mukaan onkitarpeet. Ja siitäkös riemu!
Myönnetään, mökötin ensin kun en päässytkään rauhassa kasvimaalle ;) mutta tarttuihan tuo lasten ilo äitiinkin. Ja hei, sainhan kaksi kalaakin :)
Äiti on aika pro.. ;)
Laitoin muuten madonkin koukkuun ihan itse. Ensimmäistä kertaa..niin kyllä. Mutta se kala..ei vaan pysty. Joku muu hoitakoon sen irti koukusta. Sanomattakin selvää, että lapset eivät pelänneet yhtään. Tytötkin käteen otti limasen kalan. Hienoa. Laskettiin ne kuitenkin sitten takaisin järveen :)
Ehdin vielä sitten istuttaa ne avomaankurkut ja kesäkurpitsatkin sinne kasvimaalle ;)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti