Me on käyty tyttöjen kanssa seurakunnan perhekerhossa ja oltu oikein tyytyväisiä. Kivan kokoinen ja ihan toimiva tila. Mukavan pieni porukka jne.
Ajoittain hieman vaivaantunut olo ollut jos on pitänyt jotain palmunlehviä heilutella tms.
Olen pohtinut kovasti viimeisten puolentoista vuoden aikana mihin itse uskon tai en usko. Itselläni on ollut aina aikalailla neutraali suhtautuminen näihin uskon asioihin. Raamatun kertomuksia en kuitenkaan ole koskaan kokenut oikein omaksi jutukseni ja mun mielestäni ne on tarinoita.
Mä uskon ehkä hieman lapsellisesti, että mun isovanhemmat ja ystävät katselee meitä tuolta taivaasta siivet selässään. Ja niillä on siellä hyvä olla ja ne odottaa siellä meitä.
Omille lapsillenikin olen halunnut opettaa, että uskoa voi monenlaisiin asioihin tai olla uskomatta varsinaisesti mihinkään.
Mutta siis tuohon perhekerhoon..olen nyt joinakin kertoina hiljaa mielessäni miettinyt mikä ja millaiset asiat kuuluvat perhekerhoon. Siellä on nyt tänä syksynä puhuttu mm. kuinka Jeesus paransi sairaita, mm. sokeita. Herätti kuolleita. Ja kuinka halvaantunut voi parantua pyytämällä anteeksi pahoja tekojaan ja ajatuksiaan.
Koen kyllä mahdottaman vaikeiksi nämä asiat varsinkin nyt kun lasten kanssa on keskusteltu kuolemasta. He ovat menettäneet tärkeän ihmisen. Ja hän ei kertakaikkiaan tule takaisin, ei koskaan. Sanottiin kerhossa mitä tahansa. Lähipiirissä on myös halvaannuttu ja toivuttu, halvaannuttu uudelleen ja toivuttu taas.
Ymmärrän, se on seurakunnan kerho. Mutta. Eikö sinne alle kuusivuotiaille riittäisi virret, ruoka- ym rukoukset, enkeliaskartelut, hieman kevyemmät aiheet??
Itse koen tuon ahdistavaksi.
Että semmosia tänään sydämellä..
Isoja asioita on sydämellä, tärkeitä.
VastaaPoistaMeillä on samojen pohdintojen myötä erottu kirkosta, enkä ole lasten kanssa käynyt yhdessäkään seurakunnan kerhossa. Tuon mainitsemasi syyn takia. Mies on niin mat.lnt. ettei sitä saa uskomaan mihinkään mitä ei luonnontieteellisin konstein saa todistettua, mutta itse tunnistan itseni enemmän agnostikoksi. Olen joutunut ypöyksin selviytymään ja pohtimaan sellaisia asioita, joita ei jumalan sanaan uskomalla voi selittää saati tuoda takaisin. Tai tää on sellanen aihe, et tarvittais useempi ilta sen pohtimiseen ja kertomiseen miksi ei kuuluta kirkkoon enää :).
Mua vähän ahdistaa lasten kouluun meno, koska täällä varsinkin alakoulut on aika paljon liikaa uskonnollispainotteisia ja mm. omassa koulussani liikkaope pitää rukouspiiriä, ja lasten lähikoulussa on joka keskiviikko virrenveisuuhetket. Tällaset menee liian pitkälle nyky-yhteiskunnassa.
Keep thinking!
Kiitos Tiina kommentista. Nää on vähän hankalia asioita ja tuntuu, ettei kovin helposti löydä kaveria näitä pohtimaan :)
PoistaRistiriitaisia tunteita meidänkin kerhosta aina välillä. Joskus ampuu yli korkeelta ja kovaa, kun katsoo kelle tarinat ja jutut suunnattu. Sillon pännii.
VastaaPoistaMutta toisaalta taas sieltä kerhosta meidän perhe saanut ystäviä <3 Suodattaen mennään siis jatkossakin, tosin meillä helppo, kun Neidit ei vielä ymmärrä :D Kynttilän sammutus se huippujuttu!
Kerhossa Jumalan kämmenellä saa joka kerta pahan mielen aikaan. Kaikille paikka on ja jokaisesta huolen pitää. Ei vaan mahda mitään, että tekisi mieli huutaa, ettei pidä..
Ystävän menettänyt eikä just niitä tarinoita jaksa, ei vieläkään.
Siellä ne pilvissä <3
Suodattaenhan sitä on elämässä mentävä muutenkin :)
PoistaEn usko, että aiemmin olisin niin noihin aiheisiin sen kummemmin kiinnittänyt huomiota mutta nyt kun asiat ovat olleet omassa elämässä ajankohtaisia, niin niin..mieli myllertää muutenkin.
Tässäkin ehkä tärkeintä muistaa, ettei tuomitse kenenkään ajatusta, oli se sitten puolesta tai vastaan. Tarkoitan ihan yleisesti. Ja että on siinä pisteessä, että voi perustella omat ajatuksensa, tarvitaan paljon pohdintaa. Ja avointa ajatusten vaihtoa :) <3
VastaaPoistaJuu, ei missään nimessä ole tarkoitus tuomita eikä loukata ketään.
PoistaKritisoin lähinnä sitä, miksi aiheiden täytyy olla niin raskaita ja vaikeita.
Itsekkin liputan tuon avoimen ajatusten vaihdon puolesta, sitä toiveissa siis :)