Tuotiin sänky sillä ajatuksella, että jos vähän totutellaan päiväunilla siihen. Mut ei, tää toimii näköjään samalla kaavalla kuin isompansakin. Samana iltana hän sinne halusi ja siitä saakka on yönsä omassa huoneessaan nukkunut.
On kai pikkuhiljaa alettava myöntää, ettei meillä ole enää vauvaa vaan tomera pieni neiti-ihminen :)
Ajankulku on niin kummallista. Tuokin pikkuinen tulee jo kohta kaksi vuotta. Ne ovat toisaalta menneet nopeasti, mutta toisaalta sisältävät enemmän elämää kuin koskaan. Eli en kai oikeastaan voi sanoa niiden vilahtaneen silmissä..
Joskus taas päivä on pitkä kuin nälkävuosi. Niinkuin tänään. Kamala keli, mieli yhtä synkkä ja myrskyisä. Jopa ahdistunut. Hirmuisesti olen kaivannut ystäviäni taas!!! Päivästä selviytymiseen on tarvittu monen monta suklaapalasta, paljon positiivisen ajattelun yrittämistä ja pitkää pinnaa. Pikku Kakkosen tunnari saa tälläisinä päivinä mielen suorastaan transsiin ;)
Millanen päivä teillä on ollu?
Voi Liisa :)
VastaaPoistaMä vielä jaksan nää ankeet kelit ja päivät, joina vaan tapellaan, kun tiedän, että maanantaina koittaa taas piiiiiitkät työpäivät ja huono omatunto siitä, ettei ole heti klo 16 hakemassa nassuja kotiin. Mut silti ymmärrän tunteen. Meillä on toistaiseksi vain yksi auto, eikä asuta kun 5km päässä keskustasta, silti tuntuu et oon ihan jumissa jos on autoton päivä. Tällä alueella on luvatut virikkeet jääny rakentamatta, eikä lapsilla oikein leikkikavereitakaan lähellä. -mäoonmaailmanhuonoinäitileikkimään-.
Toisaalta, kun tässä viime aikoina on oma henki olla yhden keltaperseen takia lähteä, Mauri oli hukkua viime keväänä ja tuppaa tuo elo muutenkin loppumaan aika yllättäen, niin olen aika tietoisesti tehnyt työtä sen eteen, ettei aika lasten kanssa olis kinaamista ja ankeeta. Jos niin uskaltaa sanoa.... Mut mun luonteella siihen tarvitaan kodin ulkopuolistakin aktiviteettia, aika paljon. Ja välillä räjähtää, syystä tai toisesta.
Kyllä se auringoksi vielä muuttuu. Jos ei auringoksi niin lumeksi :D
Viikonloppuna tullaan mummolaan. Eipä kovin usein rampatakaan, viimeks taidettiin olla sillon kun laitoin viestiä.... :/
Tuo on hyvin sanottu, ettei aika lasten kanssa olis kinaamista ja ankeeta.
PoistaTästä juuri keskusteltiin, kuinka pitäis koittaa kiinnittää huomiota esim omaan puhetyyliin eikä niin usein nillittää ja mäkättää jostain. Elämä on aaltoliikettä, joskus menee hyvin joskus huonommin. Aina ei jaksa, eikä tarvitsekkaan. Mutta väsyneenä helposti muljahtaa tohon nillittämisen oravanpyörään. Itsekkin tahdon kiinnittää huomiota juurikin siihen ettei se elämä mee kinaamiseks ja ankeeks.
Sellaisena hirvittävän huonona hetkenä ei jaksa katsella maailmaa omaa napaa kauemmas, mutta näin sen helpotettua hieman saa toki perspektiiviä näistä vakavammista asioista. Joita meidänkin elämässä on viimeaikoina paljon ollut :(
Mukavaa mummolaviikonloppua teille! Toivottavasti sitä luntakin pian saataisiin :)