Päässä tuhannen ajatuksen tynkää, vaan ei yhtäkään kokonaista. Joskus mietin josko kirjottaisi ylös niitä puolikkaita..että millaista tekstiä siitä syntyisi.
Olen tässä päivänä muutamana pohtinut, että aika pienellä liekillä vedetään eteenpäin. Huomaan, että pimeys vaikuttaa mielialaan ensimmäistä kertaa. Ei ole katuvaloja. Täällä on oikeesti pimeetä kun persreiässä :)
Ei helvetti, oikeesti. En muistanut kuinka pimeää voi olla! Kaipaan niitä valoja todella. Tää on suorastaan ahdistavaa. Ikkunasta tuijottaa takaisin oman kuvan lisäksi PIMEYS. Sitä vaan odottaa, että kohta ne valot syttyy ja näkee mitä tuolla tapahtuu. Tai siis eihän siellä tapahdu mitään mutta kuitenkin.
Lokakuu oli pitkä ja hidas. Eteni kuin etana liisterissä ;) Ja ellei lunta ole luvassa on marraskuu todennäköisesti yhtä perberistä. Olen ihan jumissa :) Ei liiku ajatus eikä kyllä raatokaan. Kuvioon salakavalasti takaisin luikerrellut sokeripöhnä on asia josta tulisi hankkiutua eroon pikaisesti. Ja sitten perunalle ne jalat alle taas ja töppöstä toisen eteen.
Tahtoisin vaan käpertyä tähän sohvannurkkaan. Olla lämpimässä, yksin itseeni keskittyen ja neuloa villasukkia, lapasia, säärystimiä, pieniä peittoja. Kävisin vähän niinku talviunille..
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti